Kevään 2020 pitkät kurssit

PLEKSIMAALAUSKURSSI Puolin ja Toisin! 
Sopii myös vasta-alkajille.
maanantaisin 7 kertaa 7.1.–17.2.2020 klo 18–21
Huom. Ensimmäinen kerta on tiistaina 7.1.20
Kurssin pituus 21 tuntia.
 
Kiehtovaa pleksimaalausta öljyvärein. Tule mukaan oppimaan uutta maalaamisesta. Kerroksellista, värikästä tunnelmaa. Lumoudu kiilloista, väreistä ja heijastuksista. Ekspressiivistä maalaamista, rauhallisia väripintoja, maalien liukumia, värien hehkua, viivojen herkkyyttä, kerrosmaalausta pleksipohjille. Kurssilla tehdään yksi oma valmis teos ja muutama harjoituspohja, voit edetä rauhassa omaan tahtiin.
Uusia maalareita kaivataan konkareiden joukkoon, opit nopeasti tekniikkaa, kun näet aiemmin asiaan innostuneiden maalareiden teoksia!
 
Monien mahdollisuuksien pohja odottaa maalaajaansa. Mukaan perusöljyvärit ja keinokuitusiveltimet. Pohjat tilataan yhdessä kurssin alussa.
 
Opettajana on kuvataiteilija Elina Ruohonen.
Kurssivastaavana Sirpa Erkinharju, serkinharju@gmail.com tai 040 556 7779.
 
· Hinta jäsenille 85 € (ei-jäsenet 125 €).
· Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään 24.12.2019.
· Maksa kurssimaksu viimeistään 31.12.2019. Käytä viitteenä numeroa 1834.

ABSTRAKTIA! I (ilta)
Sopii myös vasta-alkajille.
keskiviikkoisin 10 kertaa 8.1.–11.3.2020 klo 18–21
Kurssin pituus 30 tuntia.
 
Suositusta kurssista on muodostunut vuosikymmenten varrella eräänlainen kuvaa ja kuvattomuutta pohtiva, monien erilaisten ilmaisutekniikoiden peruskurssi. Kun pyrkimys on kohti ei-esittävyyttä, abstraktia muotokieltä ja kun silmin nähtävä kohde puuttuu, huomion kohde on keskittyneesti värissä, muodossa, sommittelussa, materiaalissa ja menetelmissä. Kurssin yksi olennainen päätavoite on, että ymmärrys visuaalisten elementtien keskinäisestä vuorovaikutuksesta ja suhteellisuuden merkityksestä lisääntyy.
 
Kurssilla näyttäytyvät perinteiset ja uusista uusimmat tekotavat ja niiden myötä tehdään loputtomasti ilmaisullisia löytöjä ja opitaan kokeilujen ja ihmettelyn kautta uutta. Kurssin takuuvarmaa antia on, että kyky katsoa ja nähdä lisääntyy! Ja tieto. Ja rohkeus.
 
Kaksi kurssikertaa käytetään yhteisiin väli- jaloppukatselmuksiin, pohdiskeleviin tietoiskuihin, joille kerätään vapaaehtoisten tehtävien tulokset. 
 
Opettajana on kuvataiteilija Kaari (Hilkka) Könönen.
Kurssivastaavana Sirkka Virolainen, sirkka.l.virolainen@gmail.com tai 050 379 2480.
 
· Hinta jäsenille 110 € (ei-jäsenet 150 €).
· Sitova ilmoittautuminen 25.12.2019.
· Maksa kurssimaksu viimeistään 1.1.2020. Käytä viitteenä numeroa 1847.

SYVENTÄVÄ AKVARELLIKURSSI PÄIVÄLLÄ
Kurssi edellyttää akvarellimaalauksen perustietojen hallintaa.
torstaisin 10 kertaa 9.1–12.3.2020 klo 11–14
Kurssin pituus 30 tuntia.
                                
Kurssin tavoitteena on monipuolisten tehtävien puitteissa kunkin osallistujan oman akvarelli-ilmaisun kehittäminen. Kurssilla kerrataan akvarellin rikkaita maalausmenetelmiä ja etsitään uusia, korostetaan värisävyjen tunnistamista ja paperi/pohjavalinnan merkitystä. Ilmaisullisiin kokeiluihin kannustetaan! Väriä, muotoa, määriä ja niiden suhteita pohdittaessa kohdataan samalla nauttien akvarellimaalauksen oikullisuus ja vaikeus! 
 
Opettajana on kuvataiteilija Kaari (Hilkka) Könönen.
Kurssivastaavana Elina Uusalo, elina.uusalo@gmail.com tai 040 704 8242.
                              
· Hinta jäsenille 110 € (ei-jäsenet 150 €).
· Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään 26.12.2019.
· Maksa kurssimaksu viimeistään 2.1.2020. Käytä viitteenä numeroa 1850.

METALLIGRAFIIKAN JATKOKURSSI 
Kurssi edellyttää metalligrafiikan perustietojen hallintaa.
tiistaisin 7 kertaa 14.1.–25.2.2020 klo 18–21
Kurssin pituus 21 tuntia.
 
Opiskellaan kuivaneula-, viivasyövytys-, akvatinta-, monotypiateknikoita sekä vedostusta. Syövytysaineet, värit, liuottimet ja pesuaineet sisältyvät kurssihintaan. Kuparipeltiä ja syväpainopaperia saa ostaa käytön mukaan kurssilta.
 
Opettajana on kuvataiteilija Martin Ahlström.
Kurssivastaavana Ulpu Kavanti, ulpu.kavanti@netti.fi tai
050 350 1598.

· Hinta jäsenille 85 € (ei-jäsenet 125 €).
· Sitova ilmoittautuminen viimeistään 31.12.2019.
· Maksa kurssimaksu viimeistään 7.1.2020. Käytä viitteenä numeroa 1863.

ABSTRAKTIA! II (päivä)
Sopii myös vasta-alkajille.
keskiviikkoisin 10 kertaa 15.1.–18.3.2020 klo 11–14
Kurssin pituus 30 tuntia.
 
Katso kurssikuvaus ABSTRAKTIA! I:n kohdalta.
 
Opettajana on kuvataiteilija Kaari (Hilkka) Könönen.
Kurssivastaavana Maya Kopra, maya.kopra@gmail.com tai
044 373 7004.

· Hinta jäsenille 110 € (ei-jäsenet 150 €).
· Sitova ilmoittautuminen 1.1.2020.
· Maksa kurssimaksu viimeistään 8.1.2020. Käytä viitteenä numeroa 1876.

VÄRIPUUPIIRROS YHDISTETTYNÄ MONOTYPIAAN
Sopii myös vasta-alkajille.
torstaisin 10 kertaa 16.1.–19.3.2020 klo 18–21
Kurssin pituus 30 tuntia.
 
Kurssin tarkoituksena on tutkia puupiirrostekniikan ja monotypiatekniikan yhdistämistä samaan kuvaan. Etsitään keinoja miten niiden erilaiset ominaisuudet saisi istumaan luontevasti yhteen rikastamaan kokonaisuutta: puupiirroksen tiukka ja ryhdikäs kaiverrusjälki rinnastettuna monotypian pehmeämpään maalauksellisuuteen. Puupiirros tehdään joko koivuvanerille tai vaahto-PVC-laatalle, monotypia tehdään offset-pellille. On mahdollista tehdä useita keskenään erilaisia värikokeiluja. Vedokset ovat kaikki uniikkeja.
 
Kurssilla voi halutessaan pitäytyä pelkässä väripuupiirroksessa. Monivärinen puupiirros toteutetaan yhden laatan periaatteella: kuva syntyy laatan kaivertamisen ja vedostamisen vuorottelun myötä. Laattamateriaali voi olla koivuvaneria tai pehmeää vaahto-PVC-levyä, jos kädet eivät oikein kestä kovan puun kaivertamista. Laatta vedostetaan joko käsin hankaamalla tai sitten prässillä. Puupiirrostekniikka taipuu jokaisen käsialalle omansalaiseksi: jälki voi olla herkkää tai ronskia, suurpiirteistä tai pikkutarkan esittävää, ekspressiivisen maalauksellista tai tiukan graafista.
 
Puupiirrosopetuksen ohessa puhutaan kuvan tekemisen perusteista: sommittelusta, väreistä, sisällön ja muodon suhteesta, tilallisuudesta jne. Kurssille voivat tulla kaikentasoiset tekijät, vasta-alkajista kauan harrastaneisiin. Tämä tekniikka sopii niin harkitun suunnitelmalliselle kuin impulsiivisen kokeilevalle kuvantekijätyypille. Puupiirros yllättää, aina.
 
Opettajana on kuvataiteilija Teija Lehto.
Kurssivastaava Virpi Tuominen, virpi.tuominen@gmail.com tai 050 482 1104.
 
· Hinta jäsenille 120 € (ei-jäsenet 160 €)
· Sitova ilmoittautuminen viimeistään 2.1.2020.
· Maksa kurssimaksu viimeistään 9.1.2020. Käytä viitteenä numeroa 1889.

MAALAUSKURSSI TEMPERALLA, ÖLJYLLÄ TAI AKRYYLILLÄ
Sopii myös vasta-alkajille.
maanantaisin 7 kertaa 24.2.–6.4.2020 klo 18–21
Kurssin pituus 21 tuntia.
 
Maalataan omia aiheita, omilla väreillä. Tutustutaan tekniikkoihin ja materiaaleihin. Puhutaan sommittelusta, väreistä, kontrasteista, perspektiivistä yms. työskentelyn lomassa. Arvioidaan yhdessä aikaansaannoksiamme.
 
Opettajana on kuvataiteilija Martin Ahlström.
Kurssivastaavana Ulla Joutsamo, ullajout@dnainternet.net tai 050 511 1489.

·Hinta jäsenille 80 € (ei-jäsenet 120 €).
·Sitova ilmoittautuminen viimeistään 10.2.2020.
·Maksa kurssimaksu viimeistään 17.2.2020. Käytä viitteenä numeroa 1892.

PIIRUSTUSKURSSI ALASTONMALLI
Sopii myös vasta-alkajille.
tiistaisin 7 kertaa 3.3.–14.4.2020 klo 18–21
Kurssin pituus 21 tuntia.
 
Opiskelemme anatomiaa, asentoa ja muotoa valon ja varjon avulla käyttämällä viivaa ja valööripintoja. Harjoitamme silmän ja käden yhteistyötä. Piirrämme hiilellä, liidulla, tussilla yms. Paperia saa käytön mukaan ostaa kurssilta. Lopuksi arvioimme teoksia.
 
Opettajana on kuvataiteilija Martin Ahlström.
Kurssivastaavana Ulla Virvanne, virvanne.ulla@gmail.com tai 045 854 0433.
 
·Hinta jäsenille 80 € (ei-jäsenet 120 €). Mallin palkkiot maksetaan ensimmäisellä kokoontumiskerralla Ullalle.
·Sitova ilmoittautuminen viimeistään 18.2.2020.
·Maksa kurssimaksu 25.2.2020. Käytä viitteenä numeroa 1902.
 
ÖLJYVÄRIMAALAUKSEN ALKEISKURSSI
torstaisin 7 kertaa 26.3.–14.5.2020 klo 18–21
Huom. Torstaina 9.4. ei ole kurssia.
Kurssin pituus 21 tuntia.
 
Kurssilla perehdytään öljyväritekniikan perusteisiin. Harjoitellaan värien sekoittamista, opetellaan löytämään laajempi sävyskaala palettiisi, kokeillaan pensselitekniikoita ja harjoitellaan yksinkertaisilla tehtävillä maalausta ja havainnointia. Tutustutaan muutamaan erilaiseen pohjaan. Kaikki lähtee ihan alusta. Et tarvitse aiempaa kokemusta, nyt rohkeasti oppimaan!
 
Opettajana on kuvataiteilija Elina Ruohonen.
Kurssivastaavana Marjatta Risku, marjatta.risku@gmail.com tai 050 355 21 46.
 
·Hinta jäsenille 80 € (ei-jäsenet 120 €).
·Sitova ilmoittautuminen viimeistään 12.3.2020.
·Maksa kurssimaksu viimeistään 19.3.2020. Käytä viitteenä numeroa 1915.

AKVARELLIMAALAUKSEN JATKOKURSSI ”Värin tie valoon”
keskiviikkoisin 7 kertaa 8.4.–20.5.2020 klo 18–21
Kurssin pituus 21 tuntia.
 
Kurssin tavoitteena on kehittää akvarellin ilmaisua yhä pelkistetympään suuntaan. Esikuvana kurssilla on itä-aasialainen tapa sommitella kuvaa, jättää tyhjää tilaa, käyttää sivellintä ja väriä.

Kurssin vetäjä Aino Kivisaari on viime syksyn aikana osallistunut kolmeen tämän alan täydennyskurssiin Tukholman Itä-Aasian museolla. Aihepiirimme keskittyy pääasiassa kukka-, lintu- ja maisemamaalaukseen.
 
Opettajana on kuvataiteilija Aino Kivisaari.
Kurssivastaavana Maarit Kaipiainen,maarit.kaipiainen@pp.inet.fi tai 050 565 8868.
 
·Hinta jäsenille 80 € (ei-jäsenet 120 €).
·Sitova ilmoittautuminen viimeistään 25.3.2020.
·Maksa kurssimaksu viimeistään 1.4.2020. Käytä viitteenä numeroa 1928.